Mulla on tänään kirjoitettavana jopa kaksi aihetta.

Ensimmäinen on aika lyhyt. Piti vaan päivitellä sitä, että kuinka kateellinen sitä voikaan olla. Siis minä olen. Kaverin kautta tutustuin tähän blogiin ja täytyy sanoa, että kirjoittajalla on aivan ihana tyyli ja ihania ideoita. Olen siis vain hyvällä tavalla kateellinen, jos semmoista voi edes olla.

Toinen aihe on se, että miten itse näkee itsensä ja miten toisaalta muut näkevät sut. Tänään yhdessä vaiheessa päivää pysähdyin hetkeksi miettimään tuota aihetta ja jatkoin aiheen miettimistä vielä nyt illalla juoksulenkillä.

Sitä on itsestä tietysti tietynlainen kuva omassa päässä ja pyrkii omalla pukeutumisella ja käyttäytymisellä tuomaan esille sen mitä omasta mielestä on. Tietysti jotkut asiat haluaa myös peittää ja niiden esiintuomista yrittää välttää. Mutta näkeekö muut kuitenkaan sitä mitä sä haluaisit niiden näkevän??

Mä oon mielestäni aika avoin ihminen. Kerron ja näytän miltä tuntuu enkä pelkää näyttää myös heikkouksiani. Yritän olla ystävällinen ihmisille ja olla reilu. Toisaalta kuitenki myös sanon aika suoraan ja jopa piikikkäästi jos mua joku asia tai jonkun ihmisen teko ärsyttää ja kiukustun välillä turhan herkästi.

Oon huono valehtelemaan. Tässä muutama viikko sitten jouduin jättämään yhdessä tilanteessa suhteellisen tärkeän asian kertomatta, joka olis vaikuttanu mun tilanteeseen hankaloittavasti. Toisaalta asia ei kuitenkaan ollut kovin vakava eikä mun ns. epärehellisyys välttämättä vaikuttanut kenenkään muun elämään hankaloittavasti. Siitä huolimatta koin kauhean huonoa omatuntoa asiasta ja olin ihan varma, että se kostautuu jotenkin tulevaisuudessa. Oon aiemminki huomannu tämmösissä tilanteissa, että koen huonoa omatuntoa.Toisaalta mun ei oo kuitenkaan vaikeeta kertoa pieniä valkosia valheita, kuten jättää kertomatta miehelle jonkun vaatteen osto tai kertoa hinnan olleen pienempi mitä se oikeasti oli.

Mietin liikaa mitä muut ajattelee musta, vaikka toisaalta en mieti. Oon mielestäni joissain asioissa melko itsevarma ja yleensä tiedän mitä haluan, mutta toisaalta myös huomaan liian usein, että muiden mielipiteet vaikuttaa mun päätöksiin. Nuorempana olin kauhean ujo ja vasta nyt iän myötä oon saanut itsevarmuutta ja rohkeutta.

En kovin helposti mene juttelemaan tuntemattomille. En tiedä mistä puhuisin ja mietin vaan, että mitäköhän tämä tuntematon musta ajattelee jos vaan meen sille pälpättämään. Toisaalta, jos tutustun uusiin ihmisiin ja joku alkaa juttelemaan mulle niin juttelen tosi innokkaasti ja kavereiden kanssa olen jopa porukan puheliaimpia. Uusissa tilanteissa ja vieraiden ihmisten kanssa oon enemmän semmonen seurailijatyyppi. Ihailen suunnattomasti ihmisiä jotka uskaltaa alkaa juttelemaan tosta noin vaan, eivätkä välitä mitä heistä ajatellaan. Toivon, että opin joskus itse samanlaiseksi. Silloin tällöin mulle tosin iskee joku mielenhäiriö ja rohkaistun tutustumaan ventovieraisiin ihmisiin.

Tykkään pukeutua aika yksinkertaisesti, mutta tykkään kuitenkin, että asuvalinnassa on joku jippo, esim. joku kiva pieni yksityiskohta tai perusvärien kanssa joku pieni väriläikkä. Tykkään laittaa hiuksia ja meikata, mutta läheskään aina en jaksa tai ei ole aikaa. Jos on kiire jonnekin niin meikkaus on se mitä mietin viimeisenä. Tärkeintä mulle on, että oon muuten siisti ja puhdas. Tykkään luonnollisuudesta. Toki joskus esim. jotain juhlia varten on kiva meikata vähän enemmän, mutta silloinkin luonnollisilla väreillä kuten ruskealla ja mustalla(siis silmät).

En ymmärrä semmosta, että pitää esittää kauheesti ulospäin jotain muuta mitä on. Tietysti kaikkia omia juttuja ei tartte kuuluttaa ympäriinsä, niin kuin mä varmaan liian usein teen, mutta luulis sen olevan raskasta pitää asioita sisällä ja esittää jatkuvasti. Meidän yhden ystäväpariskunnan naispuolinen osa kuuluu just semmosiin ihmisiin jotka tuntuu jatkuvasti esittävän jotain. Tää ihminen on aina viimeisen päälle laitettu ja vaikka on jo jonkin aikaa tunnettu ja ollaan siinä määrin kavereita, että tekstaillaan ja soitellaan silloin tällöin, niin silti tuntuu että hänellä on joku kiltin tytön rooli päällä kun nähdään. Oon monesti miettiny, että missä menee se raja, että hän näyttää todelliset tunteensa ja mielipiteensä. Kuinka läheinen pitää olla!?

Nyt siis kerroin vähän millanen itse oon ja miten nään itseni ja jonkun muunki. Olis hauska saada tietää miten muut näkee mut. Sen tiedän, että useamman kerran mua on pidetty vihasena tai surullisena tai ylpeänä, koska oon mietiskellessäni ollut totinen ja kuten aikaisemmin sanoin, uusien ihmisten kanssa oon usein hiljainen seurailijatyyppi.

Nuorempana on tullut tehtyä sellaistakin pahetta kuin tupakanpoltto ja olin aivan yllättynyt kerran kun yks puolituttu poika näki jossain baarissa mun polttavan tupakkaa ja oli aivan yllättynyt tästä, koska oli aina pitänyt mua semmoisena kilttinä tyttönä. Tuntu jotenki tosi hassulta, että joku ajatteli noin kun en itse ole koskaan itseäni semmoisena nähnyt. Joskaan en ole kokenut myöskään olleeni kovin pahakaan.

Tän kaiken miettiminen lähti siitä kun olin tänään koulussa yhden tytön kanssa johon olen ihan vasta tutustunut. Meillä meni heti ensitapaamisesta lähtien ajatukset tosi paljon yksiin ja on ollut tosi kiva huomata, että aivan yllättäen voi tavata uusia mahtavia ihmisiä. Aloinki sitte miettimään, että mitenköhän tää ihminen itse näkee itsensä ja tajuaakohan hän itse omat hyvät puolensa. Ehkäpä pitää joku päivä hänelle kertoa kun tulee sopiva tilaisuus.

Mutta, kai sitä pitää vaan jatkaa olemalla oma itsensä ja täytyy vaan sitten toivoa, että muutkin näkee sen mitä itse näkee ja toivoo muiden näkevän.