Onpa joo tässä ollut pitkä tauko. Jotenki vaan ei huvittanu kirjottaa ja niinpä tää jäi. Itse asiassa olin jo ajatellu että jätän tän koko homman mutta sitten kuitenki jotenki palasinki taas kirjottamaan. Eipä sillä sinänsä väliä kun eipä tätä mun blogia tainnut vielä kukaan oikeastaan seurata.

Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Vietettiin häät, jotka muuten onnistu mahtavasti ja vieraat viihty.

Sitte syksyllä oli paluu opiskeluiden pariin ja niitä onki kyllä riittäny koko syksyn tosi tiiviisti. Vähän liianki tiiviisti.

Nyt ois sitte joululoma ja se onki menny täysin eri tavalla kun olin suunnitellu. Suunnitelmissa oli vielä viime viikolla tehdä pari tenttiä ja sitte tällä viikolla tehdä vähän syventäviä opintoja ja siivota joulua varten ja muutenki käydä ostamassa vikoja lahjoja jnejne. Sen sijaan jäiki tentit tekemättä ja viimeset 5 päivää oon vaan maannu sohvan nurkassa. Ja niin kuin voisi luulla en ole flunssassa tai muutenkaan peruskipeä vaan raskaana. Ja ei, en kärsi järkystä pahoinvoinnista tai muusta heikotuksesta vaan kohdussa olevasta hematoomasta ja sitä myöten vuodoista ja kipeistä supistuksista. Vielä 2,5 viikkoa sitten kaikki oli niin ku pitää kunnes sitte alko tää rumba ja viime viikolla se tosiaan huipentu niihin kipeisiin supistuksiin ja lopulta yöhön sairaalassa ja uhkaavaan keskenmenoon.

Toistaseks ei kuitenkaan tuota keskenmenoa ole tullut ja tilannekin on helpottanut ja eilen ilta jo meni ilman niitä kipeitä supistuksia. Vielä ei uskalla hihkua ilosta mutta toivo on suuri että tämä vielä iloksi muuttuisi. Viikkoja on nyt siis kasassa 13.

Alkaa tosiaan tympimään tää jatkuva löhöily ja töllön ja netin toljottelu. Haluisin jo normaalielämän pariin, mutta vielä kai pitäis vähän malttaa ja katella mihin suuntaan tää menee. Tämmöstä piristävää kerrottavaa. Palailen uudestaan, nyt pitää mennä. Tai no en mä kauheasti mihinkään varsinaisesti mene, mutta joka tapauksessa keskeyttää kun tuli vähän muuta.